tervetuloa rowaniin

TAUKO. Olet juuri saapunut ilokseni virtuaaliseen oriasema Rowaniin, jossa nimensä mukaisesti asuu pelkkiä oreja. Rowan on uusi, vasta 6.6.2010 perustettu talli, jonka päätoimintana ovat kilpailut sekä laadukkaiden oriiden kasvatus. Suurin osa tallin oreista pääsääntöisesti kilpailee, mutta kun ne siirtyvät eläkkeelle, ne yleensä siirtyvät myös siitosoreiksi. Jalostuksessa olevia oreja voi kysyä astutukseen omalle tammallesi sähköpostilla tai vieraskirjassa, lue lisää jalostustoiminnasta Toiminta -linkistä!
Rowanista löytyy tällä hetkellä monen rotuisia herrasmiehiä, aina clydesdalesta arabialaiseen ja vuonohevosesta puoliverisiin. Oriiden ratsukoulutus aloitetaan 3-vuotiaana, ja noin 6-vuotiaina ne alkavat kilpailla säännöllisesti hevosen tason ja painotuksen mukaan. Hevoset jäävät kisaeläkkeelle kunnosta riippuen 17-20-vuotiaina, joillakin eläke alkaa hieman aikaisemmin ja joillakin myöhemmin. Pyrimme myös saamaan oreille ainakin yhden varsan alle kymmenvuotiaina, jotta saadaan vähän jälkeläisnäyttöä. Osa oreista päätyy syystä tai toisesta ruunattavaksi ja sitä kautta myyntiin, tai myyntiin jos ne eivät sovellu kisakäyttöön.
Rowanin tiluksista, toiminnasta ja hevosista voit lukea lisää yo. linkeistä.
Toivottavasti tulet käymään uudelleenkin, ja jätäthän jälkesi vieraskirjaan!

Hanna T. [VRL-4373] & tallin porukka
Sivu päivitetty 9.3.2011.
web-counters.org
laskuri nollattu 06.09.






Olemme yhteistyössä Jäynälän kanssa.
Olemme linkinvaihdossa Lost In Darknessin kanssa.
Oriimme huoltaa klinikka.

Rowanin on arvostellut
  • Arvostelusivusto Big Circle, joka antoi arvosanaksi 9+. Arvostelun näet tästä
  • Kyynel, joka antoi arvosanaksi 10. Arvostelun näet tästä
  • Bright Lights, joka antoi arvosanaksi 8½. Arvostelun näet tästä



    Valid CSS! Valid HTML 4.01 Transitional